Ditan ajatuksia SUPERDIEETTI®-valmennuksesta 

17-vuotiaan Ditan käsi ojentuu kohti suklaalevyä kuin huomaamatta. Hän ottaa pari palaa ja pian koko levy onkin syöty. Olo on kylläinen ja Dita ajattelee tyytyväisenä, että ruoanlaittoon ei tarvinnut tänäänkään tuhlata aikaa.

Ennen Dita oli ollut tavallinen, terve teini-ikäinen, joka harrasti ratsastusta, jääkiekkoa ja jopa cheerleadingia SM-tasolla. Kun turvallisuusalan opinnot alkoivat ja iltatyö kaupassa vei kaiken energian, antoi suklaa energiaa jaksaa päivästä toiseen. Pian kaikki liikunta jäi ja Dita korvasi suklaalla ruoan: herkuteltua tuli päivittäin. Se alkoi näkyä kehossa, paino alkoi lisääntyä ja väsytti jatkuvasti.

Kun Dita oli 18-vuotias, hän huomasi olevansa raskaana. Lapsi oli kuitenkin haluttu ja ilo uudesta elämänvaiheesta suuri. Raskausaika oli kuitenkin vaikea. Dita oksensi päivittäin usean kuukauden ajan, eikä mikään pysynyt sisällä. Hetken aikaa olo oli parempi, mutta loppuraskaudesta pahoinvointi taas lisääntyi.

Kun vauva syntyi, pahoinvointi poistui, mutta tilalle oli tullut pohjaton väsymys. Ditan avomies opiskeli pitkiä päiviä ja Dita jäi vauvan kanssa yksin. Tukiverkostoa ei pienellä perheellä ollut lähellä ja koska ruokaa ei yksinkertaisesti jaksanut tehdä, tuli suklaa taas kuvioihin: sitä syötiin puhtaasti ruoan korvikkeena.

"Välillä tein ihan kunnon ruokaakin, mutta söin ruokaa valmistaessani samalla suklaata, joten ei ole ihme, ettei ruokaa enää edes tehnyt mieli".

Urheilun ilo löytyi uudelleen

Dita oli tottunut jatkuvaan herkutteluun, koska sitä oli kestänyt jo vuosia. Hän tiedosti, ettei tällainen elämäntyyli voi jatkua ikuisesti, mutta hän oli tottunut suklaan antamaan mielihyvään ja nopeaan energiaan. Se häntä kuitenkin harmitti, että liikuntaharrastukset olivat jääneet kokonaan, mutta koska ylimääräistä energiaa ei ollut, sisällä oleilu vauvan kanssa houkutteli enemmän.

Kun vauva kasvoi, Dita päätti, että nyt on aika aloittaa salilla käyminen. Hänessä oli voimakas halu palata takaisin nuoruuden mittoihinsa.

"Liikkuminen alkoi tuntua taas ihanalta! Tunsin, että olin luotu urheilemaan. Aloin voida paremmin ja jaksoin enemmän arjessa."

Mutta pian salilla käyminen piti lopettaa kokonaan. Dita tuli uudelleen raskaaksi ja tällä kertaa hän alkoi odottaa kaksosia. Hän oli silloin työelämässä ja joutui sairauslomalle jo kahden kuukauden päästä positiivisesta raskaustestistä, sillä pahoinvointi alkoi jälleen ja vielä rajumpana kuin aiemmin.

"Oksensin koko raskausajan vuorokauden ympäri. Elämääni kuului vain nukkumista ja oksentamista. Elin ensimmäiset kuukaudet pelkillä suklaamuroilla, koska ne oli helppo oksentaa ulos. Mikään muu ei maistunut."

Kun kaksoset syntyivät, Dita oli hoikempi kuin ennen raskautta. Pahoinvointi oli vienyt kilot ja vaikka olo oli heikko, Dita tiesi, että jos taas sortuu suklaaseen, paino nousee taas pian, eikä hän jaksa kaksosten kanssa.

"Päätimme mieheni kanssa aloittaa yhdessä porrastreenit. Juoksimme rappusia 45 minuuttia 2–3 kertaa viikossa ja söimme samaa ruokaa, mutta minun paino vain nousi. Mies taas laihtui silmissä. Tajusin, että en pysty tähän yksin. Teen jotain todella pahasti väärin ja tarvitsen apua." 

Dita ennen valmennuksen aloittamista vauva sylissään.

Voitto motivoi jatkamaan 

Dita selasi internettiä ja etsi kuntokuuria, joka sopisi juuri hänelle. Facebookin ilmestyi silloin FITFARMin mainos, jossa kerrottiin kilpailusta, jossa paras muutoskuva ja -tarina voi voittaa 1000 euroa. Päämäärätietoinen Dita innostui heti ja päätti voittaa nuo rahat. 

"Tilasin siltä istumalta seuraavana maanantaina alkavan Superdieetti-valmennuksen. Olen luonteeltani aika spontaani ja nyt siitä oli hyötyä." 

Ditaa motivoi valmennuksessa itsensä voittaminen ja hän oli utelias kuulemaan, miksi hänen painonsa ei tippunut rankasta urheilusta huolimatta. Hän oli ennen valmennusta valmis jo menemään lääkärin vastaanotolle, mutta halusi antaa ammattilaisille ensin mahdollisuuden. 

Kävi ilmi, että herkuttelun lisäksi Dita oli syönyt liian harvoin ja liian isoja annoksia. Keho ei pystynyt toimimaan optimaalisesti. Hän sai tarkat ohjeet mitä ja miten syödä sekä liikuntaohjeet, ja paino alkoi tippua jo parin viikon jälkeen. Kolmen kuukauden jälkeen painoa oli lähtenyt jo 16 kiloa! 

"Ensimmäisinä kertoina kun paino ei ollutkaan tippunut, meinasin hetkellisesti heittää hanskat tiskiin. Mutta se oli vain väliaikainen mielenhäiriö ja niistä pienistä romahtamisista sain vain lisää tsemppiä käydä aktiivisemmin salilla ja pian paino taas tippui." 

Dita päätti jo alussa, että täysillä mennään loppuun saakka. Se sisukkuus kannatti sillä, lopputulos palkitsi.

"Kun sain sähköpostin, jossa kerrottiin, että olin voittanut kisan ja tienannut 1000 euroa, sanoin miehelleni, että mähän sanoin tämän jo alusta saakka! Mä tein sen!"

Dita onnellisena SUPERDIEETTI-valmennuksen jälkeen

Lue myös: Parhaimmat vinkit laihduttamiseen!

Parempi olo ja hoikistunut ulkomuoto näkyi. Ystävät ja sukulaiset kehuivat ja onnittelivat kovasta työstä. Omaan kehoon tutustui ihan uudesta näkökulmasta ja valokuvat uudesta ulkomuodosta kannustivat jatkamaan. Kun ruokavaliota oli helppo toteuttaa, koko käsitys ruoasta muuttui. 

"Tajusin, että syön ruokaa, jotta jaksan ja voin hyvin. Sen ei tarvitse olla nautintoa 24/7 vaan polttoainetta, jonka avulla jaksoin liikkua ja touhuta lasten kanssa." 

Dita kuntosalilla treenaamassa.

Nyt Dita on 26-vuotias ja liikkuu ahkerasti, kuten nuorempana. Hän käy salilla 4–5 kertaa viikossa, ja lenkkeilee koiran kanssa. Myös ruokaohjeet jäivät arkeen. Hän ymmärtää nyt, miltä lautasen pitää näyttää, sillä Superdieetti ei ole vain dieetti vaan valmennus, jossa opetellaan, miten tehdään terveyttä edistäviä valintoja arjessa – myös valmennuksen jälkeen.

Dita kokee, että valmennuksen jälkeinen aika on ratkaisevin: palaatko vanhaan elämään vai pidätkö mielessä sen opin, mitä olet saanut valmennuksesta.

"Uudet tavat pitää muovata arkeen, niin ne myös pysyvät tulevaisuudessakin."

Dita onnellisena ja sporttisena SUPERDIEETTI-valmennuksen jälkeen ulkona lenkkeilemässä.

Lue myös: Elämänpituisella matkalla

Joulunajan suklaat eivät enää huutele Ditan nimeä kaupanhyllyltä, mutta hän ei myöskään kiellä itseltään suklaata. Hän on oppinut syömään ensin alle kunnon ruoan, jotta nälkä häviää ja silloin suklaa ei enää edes välttämättä maistu. Oman kehon kuuntelu onkin tärkein asia, mitä Dita on valmennuksesta itselleen saanut.

Onnistujatarinan on kirjoittanut journalisti Niina Linna

Tämä oli asiakkaamme Ditan tarina ja hänen fiiliksiään SUPERDIEETTI®-valmennuksesta. Lähde sinäkin mukaan SUPERDIEETTI®-valmennukseen, jossa valmentavat alan kouluttautuneimmat valmentajat!



Haluatko maksaa liikuntaeduilla?